PUHU NIIN, ETTÄ LAPSI KUUNTELEE

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että puheesi kaikuu kuuroille korville? Ohjaat lempeästi lastasi, kiellät, käsket, pyydät, maanittelet, suostuttelet, uhkailet.. minkä vain lähestymistavan valitset, yhteistyö ei suju ja kommunikaatio ei toimi. Tarkastelemalla omia kasvatusmallejasi ja puhetapaasi voit päästä positiivisen muutoksen äärelle.

Kirjoituksessa on viisi vinkkiä myönteiseen sanalliseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Jokaisen kappaleen jälkeen kuvaan on koostettu tärkein sanoma pähkinänkuoressa.

Kivaa lukuhetkeä!

Huonoja päiviä tulee ja menee. Kommunikaatio ei toimi täydellisesti missään – ei parisuhteessa, ei työpaikalla, ei lapsen ja aikuisen välisessä vuorovaikutuksessa. Havainnoimalla omia vuorovaikutustapojaan saattaa kuitenkin päästä jäljille niistä syistä, miksi yhteistyö lapsen kanssa takkuaa useammin kuin toimii. Sujuvampaa arkea saa tavoitella, ja sinä itse olet avain muutokseen! Pieni lapsi on impulsiivinen ja toimii vahvasti omien luontaisten reagointitapojensa varassa. Pienen lapsen itsesäätelytaidot, tunnetaidot ja sosiaaliset taidot ovat vasta kehityskaarensa alussa. Siksi oman toiminnan muuttaminen on ensisijainen keino vuorovaikutussuhteen kehittämiseksi. Jos kielletään samasta asiasta kymmenettä, sadatta tai tuhannetta kertaa – eiköhän aikuisen pitäisi jo oppia?

Sanojen voima on uskomaton. Se, miten puhut lapsellesi, on hyvin merkityksellistä. Se, minkälaisesta vuorovaikutuksesta arki täyttyy, määrittää elämää. Elämänvoima – kasvu, kehitys, luovuus ja uudet ideat – syntyvät myönteisessä vuorovaikutuksessa, jonka peruskiviä ovat yhteistyö, toisen huomioiminen, avun pyytäminen ja antaminen sekä huumori. Myönteinen vuorovaikutus kuitenkin kuihtuu ilman huolenpitoa!

Elämänvoimaa ja -iloa tukahduttavat suunnaton määrä kontrollia, kieltoja ja rangaistuksia. Nämä toiminnot usein myös lietsovat turhautumisen, riittämättömyyden ja väsymyksen tunteita niin lapsessa kuin aikuisessa. Kasvattajan on syytä tarkkailla ja varmistaa, että oman perheen arjessa on rutkasti enemmän myönteistä vuorovaikutusta kuin kontrollia ja kieltoja. Omien ajatusten kääntäminen positiiviseen asentoon on haastavaa, mutta mahdollista. Tässä ideoita!

1. PUHU MYÖNTEISESTI

Lapsella ei ole mitään sisäsyntyistä tietoa siitä, mitkä asiat ovat hänen elämässään kiellettyjä ja sallittuja. Itse asiassa – koko kielletyn ja sallitun idea on lapselle aivan tuntematon ja absurdi. Lapsen maailmassa tekemisellä on seuraus: kun tiputan lusikan, kuuluu kilahdus. Kun tönäisen tornia, se kaatuu. Kun lyön kaveria lapiolla, hän alkaa itkemään. Taaperoikäisen empatiakyky ei ole vielä kehittynyt, joten leikkikaverin itkukaan ei saa häntä ymmärtämään tekemiänsä vääryyksiä.

Rangaistus, uhkailu tai pakottaminen saattavat tuntua toimivilta kasvatuskeinoilta tilanteessa, jossa lapsi kohtelee kaltoin toista lasta. Kyllä, varmasti on mahdollista saada lapsi nopeasti toimimaan haluamallaan tavalla! Mutta miksi niin tapahtuu? Lapsella on sisäsyntyinen tarve tuntea ja säilyttää positiivinen yhteys omaan tärkeään aikuiseensa. Lapsi oppii hyvin nopeasti välttämään toisten lyömistä lapiolla, koska ymmärtää toimintansa uhkaavan tätä elintärkeää yhteyttä. Mitä siis silloin opettaa lapselle? Välttelemään toimintaa, joka heikentää hänen yhteyttään kasvattavaan aikuiseen. Leikkitaitojen, empatiataitojen tai tilanteesta riippuen muiden taitojen oppimista ei tapahdu. Kasvattaessamme lasta kovilla keinoilla, kuljemme valtataistelusta seuraavaan, vuorovaikutussuhteen ja yhteyden heikentyessä kerta kerralta.

Miten siis säilyttää myönteinen yhteys? Puhumalla myönteisesti. “Myönteinen kielto” ei ole paradoksi. Jos lapsi tekee jotain ei-toivottua, arvioi ensin tilanne. Onko joku vaarassa? Onko jollekin vaarassa tulla paha mieli? Häiritseekö tilanne ympäristöä tai ihmisiä kohtuuttomasti? Puutunko tähän? Jos päätät puuttua, pystyisitkö säilyttämään myönteisen puhetavan? Pohdi voisitko ohjata lasta – varmasti mutta lempeästi – vaihtoehtoisen toiminnan pariin. On hyvä tunnistaa, mistä toiminta kumpuaa: esimerkiksi lapiolla lyöminen voi tuntua hauskalta monista eri syistä. Onko lapsella tarve purkaa energiaa? Onko tilanne uusi, outo tai stressaava? Kuuluuko lapiolla lyömisestä kiva ääni? Tunnista tilanne ja pyri tarjoamaan tilalle jotain korvaavaa.

2. PYYDÄ LAPSEN APUA

Pienellekin lapselle on tärkeää kokea itsensä hyödylliseksi ja merkitykselliseksi omassa yhteisössään. Jokainen haluaa olla tärkeä. Kun aikuinen pyytää lapsen apua, hän kääntää arjen hetkeksi päälaelleen ja antaa lapselle tilaisuuden yhteistyöhön. Useimmat lapset auttavat vanhempiaan arjen pienissä askareissa ilomielin ja hymyssä suin! On ihanaa, että kerrot lapsellesi hänen olevan tärkeä, ihana ja taitava. Kun pyydät hänen apuaan, osoitat nämä samat asiat hänelle vielä painokkaammin – tekojesi kautta.

Voit pohtia, mihin arjen puuhiin lapsesi voisi osallistua. Tehtävien tulee olla ikätason mukaisia ja lapselle mielekkäitä. Ne voivat olla hieman näennäisiäkin toimia – oleellista on, että pystyt kiittämään ja kehumaan lasta merkityksellisesti. On aivan eri asia kehua jostain triviaalista asiasta tai jo kauan sitten opitusta taidosta, kuin hyvin tehdystä työstä ja avuliaisuudesta. Pyytämällä lapsesi apua sopivan usein, luot itsellesi tilaisuuksia tuoda paljon positiivista vuorovaikutusta sinun ja lapsesi välille.

Erityisesti arjen haastavissa tilanteissa on hedelmällistä miettiä, miten tilanne käännettäisiin päälaelleen. Jos lapsen on vaikea siirtyä ulkoa sisään, voisiko häntä pyytää auttamaan siirtymässä – vaikkapa pitämään ovea auki, sytyttämään valot tai kantamaan ostoskassin? Jos ruokakaupassa hiljaa toimettomana istuminen ei lapselta onnistu, voisitko pitää hänet kiireisenä pienillä tehtävillä? Avun pyytäminen ja antaminen voi vähentää tilanteen epämiellyttävyyttä ja ikään kuin harhauttaa jouhevaan yhteistyöhön.

3. SÄÄSTELE KIELTOJA

Ei-sanan välttämisestä puhutaan usein. On totta, että jatkuva kieltely turhauttaa ja turruttaa. Käännäpä tilanne päälaelleen ja asetu lapsen asemaan: olet uudessa, mielenkiintoisessa paikassa jossa kaikki houkuttaa sinua tutkimaan. Olet vilpittömän innoissasi! On jännittäviä esineitä, piilossa olevia kohteita, paikkoja joille kiivetä ja koloja joihin ryömiä, erilaisia tavaroita joita houkuttelisi kokeilla, tutkiskella ja järjestellä uudelleen. Joku kuitenkin kieltää sinua jatkuvasti! Soo soo, ei saa. Ei saa mennä sinne! Ei saa koskea sitä. Ei saa. Ei voi. Ei ole lupaa. Ei sitäkään. Eikä varsinkaan sitä. Ei, ei, ei. Miltä sinusta tuntuisi?

Kieltäminen jättää tyhjiön. Mitä sitten pitäisi tehdä? Jos ei ole lupaa koskea tuohon, ottaa tuota, mennä tuonne, kiivetä tänne – mitä sitten on lupa? Tässä rohkaisen sinua kääntymään taas myönteisen puheen puoleen. Voisitko ohjata lapsen tekemään jotain, mikä sopisi mielestäsi paremmin tilanteeseen? Jos lapsi haluaa esimerkiksi kiivetä, voisiko hyllyn päälle kiipeämisen sijasta ehdottaakin sohvan selkänojan yli kiipeilyä? Tai myönnellä – kyllä, voidaan mennä kiipeilemään ulos telineille ruoan jälkeen!

Tahtoikäiset tahtoo. Kun tahtomisen kohde kielletään, vastustus on usein sitäkin suurempi. Kannustan sinua jälleen miettimään – tarvitseeko kieltää? Mikä lapsen tahtomisessa tai toiveessa ei sovi? Jos lapsi haluaa herkkuja, voisiko niitä saada ruoan jälkeen, myöhemmin tai taas karkkipäivänä? Saisiko uuden lelun syntymäpäivänä tai sitten, kun joku vanhoista leluista on kierrätetty? Jos ajan hahmottaminen tai odottaminen on vaikeaa, asia voidaan merkitä vaikka kalenteriin tai muistilapulle. Lapsen toive on huomioitu, otettu vastaan ja myönnytty aikaehdon kera. Kaikki voittavat!

EI on voimakas käsky, jonka teho kuluu käyttämällä. Olisiko mahdollista säästää EI vaaratilanteisiin, joissa lapselta vaaditaan välitöntä reaktiota aikuisen kieltoon – jopa säikähtäen, pelästyen? Jos kaikki kiellot on jo tuhlailtu arjessa, voi vaaratilanteessa olla vaikeaa enää saada ääntänsä kuuluviin. Siksi kieltämistä kannattaa harkita!

4. LUOTA HUUMORIIN

Hassuttelu, ilakointi ja yhteinen nauru pitää ihmiset samalla puolella, toistensa puolella ja arjen positiivisella puolella. Huumori on myönteistä vuorovaikutusta parhaimmillaan! Naurunpyrskähdysten seasta ei voi stressata ainakaan kovin paljon. Pieni huumorivitsi saattaa laukaista kotona muodostuneita jännitteitä ja näin estää niitä eskaloitumasta täysimuotoisiksi konflikteiksi. Kun arki korpeaa itseä tai lasta, yritä nähdä pienikin vitsin pilkahdus ja tarttua siihen!

Vitseissäkin on syytä säilyttää hyvä maku. Naurathan lapsen kanssa, et lapselle? Lapsen kanssa hassuttelu ei tarvitse olla mitään erikoista. Jo pienikin muutos normaalista toimintamallista riittää. Huumori on leikkiä siinä missä leluilla leikkiminenkin! Millainen huumorintaju sinun lapsellasi on? Mikä häntä naurattaa? Miten hän naurattaa sinua? Miltä lapsesi nauru kuulostaa erilaisissa tilanteissa?

Löytyykö arjestanne jokin kipukohta, jossa tilanteet usein kärjistyvät? Lapsilla ne liittyvät usein siirtymiin, lähtemisiin ja muutoksiin. Kokeilehan seuraavan kerran, voisiko pieni vitsinpoikanen helpottaa. Ulos lähtiessä pue lapsen hattu omaan päähäsi tai lapselle takki väärinpäin, puhu erikoisella äänellä tai laula kaikki ohjeet pikku kakkosen tunnusmusiikin sävelellä. Lapsi kyllä tietää, miten asioiden kuuluisi olla – miten hän reagoi, kun tapahtuu jotain kummallista?

5. MALLINNA KIELENKÄYTTÖÄ

Lapset ovat tietyllä tavalla vanhempiensa ja perheidensä kuvia. Lapsi oppii vanhempansa kielenkäytön, jäljittelee heidän maneerejansa ja toistaa leikeissään heidän tekemisiään. Jos lapsesi ensimmäinen sana on voi v****, voit siis arvata mistä hän on sen oppinut. Jos lapsi puhuu toisille lapsille ystävällisesti ja kunnioittavasti, voit siis arvata mistä hän on sen oppinut.

Jokaisen kasvattajan on syytä silloin tällöin tarkastella itseään ja omaa toimintaansa. Toiminko elämässäni niin, kuin odotan ja oletan lapseni toimivan? Osoitanko toimissani kunnioitusta niin lapsille kuin aikuisille – antamalla puheenvuoroja, kuuntelemalla, puhumalla kauniisti? Vai otanko esineitä lapseni käsistä, keskeytänkö hänet, siirtelenkö häntä varoittamatta, jätänkö hänet huomiotta?

Huudanko “älä huuda!”, kiljunko stressipallona lopettamaan riehumisen, pidänkö suuttuneena mykkäkoulua, kiroilenko ja heitän lautasen seinään pettymyksestä? Olet lapsesi suurin esikuva, ja sinulla on valtava mahdollisuus opettaa lapsellesi mitä on vuorovaikutus, kunnioitus ja yhteistyö. Vaikka aina ei siltä vaikuttaisi, lapsesi kuuntelee ja kuulee kaiken mitä sanot. Mitä sinä haluat lapsellesi opettaa?

Mukaan keskusteluun pääset ainakin Instagramissa @leikkileikkina! Olisi kiva, jos kommentoisit mitä ajatuksia tekstini sinussa herätti. Itse harjoittelen näitä taitoja koko ajan – usein suusta mölähtää ensimmäisenä se “ei”. En muista, jaksa, viitsi tai osaa kääntää vuorovaikutusta myönteiseksi, puhun mitä sattuu ja kenkkuilemme lapsen kanssa toisillemme minkä ehdimme. Uudet tavat tarttuvat pikkuhiljaa, eikä lapsemme vaadi meiltä täydellisyyttä. Opetellaan yhdessä, minkälainen olemisen tapa sopii parhaiten juuri meille! <3

Lisälukemista ja lähteitä:

Tunteista ja tarpeista oma kirjoitukseni: Tuhmat lapset ei saa lahjoja

• Positiivinen kasvatus: Pelkopohjaisesta rakkauspohjaiseen kasvatukseen
• Simone Davies: The Montessori Toddler (2019)
• Yle.fi: Empatia, vuorovaikutustaidot ja digitaalinen maailma