KUVANSIIRTO KANVAASILLE HELPOSTI

Kaupallinen yhteistyö: Epson Suomi

Olipas hauskaa testailla tätä hyvin yksinkertaista kuvansiirtotekniikkaa! Tulostettu valokuva kanvaasille siirrettynä on persoonallinen lahjaidea. Kerron tässä postauksessa helpot ohjeet kuvansiirtoon ja testailuni aikana oppimani kikat. Tässä askarteluideassa myös lapset voivat olla mukana!

Tarvitset seuraavat välineet:

  • tulostin
  • tavallista kopiopaperia
  • kanvaasi
  • askarteluliimaa
  • sivellin
  • vettä ja veden levitykseen esimerkiksi pesusieni

1. Valitse kuva ja tulosta se

Kuvan ottaminen ja valitseminen oli tässä puuhassa ehkä hankalin vaihe. Tosielämässä olisin tietysti siirtänyt kanvaasille lasteni kuvat, mutta tähän netissä julkaistuun versioon valitsin meidän yksisilmäisen koiravanhuksen Lulun.

Huomioi, että kuva siirtyy kanvaasille peilikuvana. Jos mukana on esim. kirjoitusta tai muuten haluat sen tietyin päin, niin peilaa kuva ennen tulostamista kuvankäsittelyohjelmalla. Itse säädin myös kuvan koon suoraan 15x15cm kanvaasipohjalle sopivan kokoiseksi.

Meidän upea Epson ET-8500 valokuvatulostin suoriutui tietysti tulostushommasta erinomaisesti ja kätevästi suoraan kännykältä. Valokuvapaperille tulostettuna kuvien laatu on muuten aivan uskomattoman hyvä. Tähän puuhaan tulosta kuitenkin tavalliselle kopiopaperille!

2. Valmistelut

Leikkaa kuva kanvaasipohjalle sopivan kokoiseksi ja valmistele myös pohja sivelemällä koko pohjan päälle kerros askarteluliimaa. Liima ei saa lainehtia kanvaasin päällä, sivele mieluummin muutama ohut kerros päällekkäin. Jatka heti, ennen kuin liima ehtii kuivua.

3. Kuvansiirto kanvaasille

Kuva siirretään kanvaasille liimakerroksen päälle kuvapuoli alaspäin. Aseta kuva paikoilleen ja tarkista, ettei kuvan ja kanvaasin väliin jää ryppyjä ja ilmakuplia. Tarvittaessa voit silottaa ilmakuplat kevyesti sormella tai maksukortilla painamalla. Varo kuitenkin, ettei paperi rikkoonnu.

Jätä kuva ja kanvaasi sitten rauhassa kuivumaan – mieluiten yön yli. Seuraavaa vaihetta varten työn tulee olla täysin kuiva.

4. Paperikerroksen poistaminen

Paljastaaksesi valokuvan tarvitset vettä ja esimerkiksi pesusienen veden levittämiseen. Kasta sieni kevyesti veteen, purista ylimääräiset pois ja painele kanvaasin päältä kauttaaltaan. Vettä ei tarvitse paljon, eli kanvaasin ei tarvitse tulvia. Näet kostuneesta pinnasta kun työ on kauttaaltaan kastunut.

Odota 30 sekuntia ennen kuin aloitat paperikerroksen poistamisen. Hiero sormellasi hiljalleen ja hellästi paperin pintaa – huomaat, kun se alkaa irrota. Joskus paperi irtoaa suurempina riekaleina, joskus pienempinä muruina. Käy sormellasi läpi koko kanvaasin pinta. Jos huomaat paperin kuivuvan liikaa, lisää hiukan vettä.

Huom! Ole hellä. Jos hierot liian kovaa ja/tai käytät liikaa vettä, myös alkuperäinen kuva katoaa kanvaasilta.

(Toisaalta, jos jostain syystä homma menee mönkään, niin veden alla sienellä jynssäämällä koko kanvaasin saa täysin puhtaaksi ja voi aloittaa työn alusta.)

Kanvaasin pintaan saattaa jäädä pieniä paperihiutaleita ja epätasaisuuksia, mutta viimeistelyvaiheessa suurin osa niistä häviää kyllä näkyvistä.

5. Kanvaasin viimeistely

Itse viimeistelin kanvaasin vielä liima-vesiseoksella. Kun paperipinta on hierottu pois ja pinta on jälleen kuivunut, sen voi sivellä 50/50 liima-vesiseoksella ja näin värit vielä hieman kirkastuvat ja samalla kiinnittyvät.

Halutessaan kanvaasin ulkoreunat voi maalata vaikkapa akryylimaalilla. Joissain ohjeissa kanvaasin pintaa kehoitetaan hiomaan kevyesti vanhahtavan lookin saavuttamiseksi. Kokeilin tätä yhteen versioon, jonka reunat menivät riekaleiseksi ja reikäiseksi liian kovakouraisen kohtelun vuoksi. Joskus voi olla hyvä korostaa sitä, mitä ei voi peittää! Hellästi hiomapaperilla voi hioa kuivan kuvan päältä ennen viimeistelevää liima-vesikerrosta.

Hiomapaperilla saa myös kanvaasin pintaan jääneet pienet, kuivat paperihiutaleet poistettua hellästi, jolloin tuloksena on sileä pinta.

Huomioita ja vinkkejä: näin kuvansiirto onnistuu

Tämä tekniikka on helppo ja yksinkertainen. Kuitenkin huomasin, että kuvansiirto vaatii hieman näppituntumaa ja muutaman harjoituskokeilun. Toivottavasti olen tehnyt tarpeeksi kokeiluja teidän puolestanne 🙂

Tulostin ja tulostusjälki on varmasti yksi muuttuja, joka vaikuttaa kuvansiirron laatuun. Esimerkiksi tässä meidän Epsonin valokuvatulostimessa on uusi kuuden värin järjestelmä, jonka ansiosta värit toistuvat erittäin tarkkoina. Värit eivät myöskään valahtaneet ja levinneet kanvaasille vaan tulos oli siisti ja terävä.

Testailin myös erilaisia kanvaasipohjia. Jos olet kaupassa tekemässä valintaa, niin suosittelisin kovempaa, ohuempaa kanvaasia johon kuva tuntui tarttuvan vielä terävämmin. Tätä teknikkaa voisi hyvin kokeilla myös puulle tai vanerille!

Kuvansiirron herkin vaihe on ehdottomasti paperikerroksen poistaminen vedellä ja sormella hieroen. Kaikissa muissa vaiheissa ottaisin lapsen ilomielin mukaan askarteluun, mutta näihin kuviin tein tuon vaiheen itse. Toki lapsikin saattaa yllättää, ja paperin poistaminen on varmasti unohtumaton “taikatemppu”!

Näiden vinkkien kanssa toivotan teille taas kivoja askarteluja! Kokeilkaa ihmeessä tätä helppoa ja näyttävää tekniikkaa ja tehkää kivoja tauluja vaikkapa pukinkonttiin 🙂

ps. nykyään on olemassa kaikkia hienoja kuvansiirtopapereitakin, joille tulostettaessa saa kuvan kätevästi siirrettyä vaikkapa kankaalle tai lasille. Tulostin mahdollistaa kyllä niin paljon kaikenlaista luovaa tekemistä! Katso muutkin tulostusvinkkini täältä.

Seuraa Leikki leikkinä: Instagram // Facebook // Pinterest

Follow:
Share: