MATKUSTAMINEN TAAPERON KANSSA – NÄIN SELVIÄT

Pyysin Instagramissa vertaistukea aiheesta matkustaminen taaperon kanssa. Mahtavien vinkkien sekä intensiivisen tiedonhaun tuloksena kokosin listan, jonka avulla selviät matkasta kuin matkasta taaperon kanssa! Olen koonnut postauksen mielessäni erityisesti lentomatkustus, mutta vinkit toki pätevät myös muihin matkustustapoihin. Jaottelin huomioitavat asiat viiteen kategoriaan: taaperon matkapuuhiin, mobiiliviihteeseen, syömiseen, sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviin vinkkeihin.

Riippumatta lapsesta, matkustustavasta tai matkan pituudesta ohjenuorana toimikoon nämä kolme sääntöä:

  1. Valitse mukaan reilusti lapsellesi mieluisia, tuttuja puuhia.
  2. Pakkaa mieluummin liian paljon kuin liian vähän eväitä.
  3. Madalla odotuksiasi – haasteita saattaa tulla, mutta selviätte kyllä perille!
Aktivoivat kirjat – klassikko!

TAAPERON MATKAPUUHAT

Mitä tekemistä taaperolle lentokoneeseen? Erilaisille lapsille sopii erilaiset matkapuuhat. Kannattaa esimerkiksi kokeilla etukäteen, innostuuko lapsesi tarrojen liimailusta ennen kuin pakkaat matkalaukun täyteen tarrakirjoja! Voi myös olla, että lapsesi on hitaasti lämpiävää sorttia – eli kun tutustutte tarrakirjoihin ensin rauhassa kotona, matkalla puuha on jo hieman tuttu ja lapsi tarttuu siihen mielellään. Tarrat kuitenkin mainitaan matkustamisen yhteydessä lähes poikkeuksetta, eli siinä ensimmäinen melkoisen varma vinkki. Taaperot tosiaan tykkäävät liimailla asioita, ja siksi kannattaa harkita viihdykkeeksi tarroja, siirreltäviä tarrakuvia, teippejä, post-it -lappuja tai vaihtoehtoisesti pieniä magneetteja peltirasiassa.

taaperon kanssa matkustus onnistuu hyvin, kun mukana on tarpeeksi puuhaa
Tarrat on toimiva matkapuuha taaperoille.

Piirustusvälineet ovat olleet monen perheen reissun pelastus. Oma reissuvihko ja pieni kynäsetti saattaa pitää taaperon kiireisenä pitkiäkin pätkiä! Pro-tip piirustusvälineisiin: kulmikkaat kynät eivät tippuessaan vieri monen penkkirivin päähän! Perinteiselle kynä+paperi -yhdistelmälle vaihtoehtona saattaisi toimia magneettinen, pyyhittävä piirustustaulu tai water magic -värityskirja.

Erilaisia pieniä, kompakteja puuhia mahtuu mukaan useampikin. On syytä harkita, olisiko jonkin lapselle uuden lelun hankkiminen matkaa varten fiksua. Vanhempi tuntee lapsensa parhaiten ja tietää, mistä lapsi ilostuu erityisen paljon – kirjasta, pikkuautosta, pehmolelusta, figuurista, kinderyllätyksistä, muovailuvahasta, sorminukeista, askartelutarvikkeesta… On mahdollista myös säästää lelu/puuha matkan varrelle sellaiseen epätoivon hetkeen, josta paluu tuntuu mahdottomalta.

katso myös: Helppo itse tehty muovailuvaha

taaperon kanssa matkustaminen onnistuu hyvin, kun mukana on tarpeeksi puuhaa
Uudet väriliidut, magneettitaulu tai water magic -vihko innostaa piirtämään!

Pieniä “lahjoja” voi myös ihan oikeasti paketoidakin ja antaa lapselle avattavaksi vaikkapa tunnin välein. Lapsilla on kuin joulu konsanaan, ja mikäs sen hauskempaa! Mainitsemisen arvoisia vinkkejä ovat edellisten lisäski vielä oppi ja ilo -puuhakortit, aktivoivat luukkukirjat, pieni setti yhteen liitettäviä palikoita ja erilaiset itse tehdyt hienomotoriikkalelut. Kanssamatkustajien huomioimiseksi leluista ja kirjoista kannattaa valita äänettömiä versioita.

katso myös: Motoriikkaloota taaperolle

Pientä tekemistä on hyvä varata matkalle mukaan.

MOBIILIVIIHDE

Mobiiliviihde – ja matkustaminen taaperon kanssa muuttuu heti hieman helpommaksi. Matkan sujuminen hyvillä mielin ja jouhevasti on tärkeintä, joten tiukoista ruutuaikarajoitteista luopuminen matkan ajaksi voikin olla hyvä idea. Mobiililaitteilla voi puuhata monenlaista – enemmän ja vähemmän kehittävää – aktiviteettia. Pelit, sovellukset, lastenohjelmat, musiikin ja äänikirjojen kuuntelu tuntuvat olevan suosituimmat mobiilipuuhat.

Lego Duplo -peli

Sovelluksista todella moni seuraaja mainitsi Pikku Kakkosen sovelluksen, joka toimii offline-tilassa ja on sopiva jo pienille taaperoikäisille. Ei pelottavia mainoksia, yksinkertainen ja intuitiivinen käyttö, monipuolista tekemistä. Hyvä Yle! Muista sovelluksista ja peleistä mainittiin ihastuttava Nuottiniitty, hauskat ja monipuoliset Toca Boca -sarjan pelit, Lego Duplo -peli ja Pipsa Possun värityskirja. Ehdottomasti paras vinkki tabletin käyttöön on ohjatun käytön tila, jolloin lapsi ei pääse yksin poistumaan valitusta sovelluksesta tai tilasta.

Lue lisää lapsille soveltuvista peleistä: Viihdevintiöt

tabletti on hyvä apu taaperon kanssa matkustus

Moniin suoratoistopalveluihin, kuten Netflixiin ja Viaplayhin, saa ladattua lastenohjelmia katsottavaksi offline-tilassa. Katsomisessa saattaa olla aikarajoituksia, joten ne kannattaa tarkistaa omasta palvelusta ennen matkalle lähtöä. Myös Spotify ja äänikirjapalvelut tarjoavat sisältöä kuunneltavaksi offline-tilassa, joten muistathan ladata lapsen suosikit etukäteen!

Jotkut lapset viihtyvät mobiililaitteiden edessä pidempään kuin toiset, niinpä pelkkien lastenohjelmien varaan ei kannata laskea. Mobiililaitteiden äärellä istuminen saattaa myös hermostuttaa lasta. Tekniset ongelmat, wifi-verkon löytäminen, akun loppuminen laitteista tai kuulokkeista ovat sellaisia asioita, joihin kannattaa varautua! Varavirtalähde on hyvä pakata mukaan. Jos haluat valvoa ja katsoa lapsen puuhia, kahdet kuulokkeet on mahdollista liittää samaan laitteeseen bluetooth-audiojakajan avulla.

Peppa’s Paintbox

SYÖMINEN

Yksi vinkki ylitse muiden: pakkaa eväitä. Paljon, paljon eväitä! Täyttävää evästä, naposteltavaa, herkuteltavaa – helposti saatavilla olevissa ja sotkut minimoivissa pakkauksissa. Huomioi lapsen ateriarytmi ja mahdolliset ruokapaikat matkan varrella – tarvitseeko mukaan pakata ateria termoksessa vai riittävätkö välipalat? Hyviä, käytännöllisiä eväitä matkalle taaperon kanssa ovat esimerkiksi smoothiepussit, kuivatut hedelmät ja pähkinät, kuorittavat hedelmät, keksit ja välipalapatukat, eväsleivät tai keitetty kananmuna (huomioi säilyvyys!).

taaperon kanssa matkustaminen sujuu hyvin, kun mukana on tarpeeksi evästä.

Olen monilla matkoilla kuluttanut epätoivoiset viimeiset minuutit syöttämällä lapselleni rusina rusinan perään, aina yhden kerrallaan. Ylipäätään erilaisten kuivattujen hedelmien – esimerkiksi mangojen – syöminen on melko hidasta ja siksi ne sopivatkin hyvin matkustukseen. Karkit ja muut herkut voi olla hyvä jättää vähemmälle. Erityisesti jos lapsesi ei ole tottunut suureen sokerimäärään, saattaa pahoinvointi tai ylivireys yllättää kun verensokeri heittelehtii.

TERVEYS JA HYVINVOINTI

Matkalla on syytä pitää huolta sekä omasta että lapsen nesteytyksestä. Pidä siis aina vesipullo mukana! Erityisesti lentokoneessa matkustaminen lisää nesteytyksen tarvetta. Veden juominen voi myös estää lapsen nenän tukkeentumista ja siten korvakipua. Nousun ja laskun korvakipua varten voi pitää varalla purukumia, nallekarkkeja tai tikkaria imeskeltäväksi.

Matkatavarat ja matkustusvaatteet kannattaa valita huolellisesti. Kullanarvoiseksi saattaa osoittautua laukku, jonka päällä lapsi voi tarvittaessa istua jonossa tai odottelun hetkillä. Kantoreppu voi olla hyödyllinen lentokentällä. Matkustusvaatteet kannattaa kerrostaa, jotta lapsen lämpötilaa saa säädeltyä helposti. Suuri huivi omassa kaulassa toimii tarvittaessa myös peittona lapselle. Lentokentän turvatarkastus on lapsen kanssa yksi kriittisistä hetkistä. Jotta kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti, kannattaa itse pukeutu yksinkertaisesti: ei pois riisuttavia suuria koruja tai vöitä, helposti jalkaan sujautettavat kengät.

Omassa ja lapsen vaatetuksessa myös vessassa käymisen helppous kannattaa huomioida! Jokainen, joka on pukeutunut yksiosaiseen haalariin ja yrittänyt käydä nopeasti pissalla, tietää mitä tarkoitan. Lapsen vaatteissakin välttäisin haaruksissa olevaa nepparirivistöä tai muuta ylimääräistä sähläyksen mahdollisuutta pienessä vessakopissa. Vessasta puheenollen – vanha matkustusviisaus kertoo, ettei matkalla koskaan kannata kävellä vessan ohi pysähtymättä.

LOPUKSI

On hyvin tärkeää huolehtia, että lapsen matka sujuu jouhevasti ja mahdollisimman mukavasti. Tärkein tekijä asian varmistamiseksi olet kuitenkin sinä itse! Kuten lentokoneessakin ohjeistetaan asettamaan happinaamari ensin itselle, sitten vasta lapselle – myös omasta hyvinvoinnistaan on syytä pitää ensisijaista huolta. Kun sinulla on rento ja mukava olo, on myös helpompi olla lapsellesi läsnä. Silloin voit parhaalla mahdollisella tavalla tukea lasta jännittävällä, ärsykkeiden täyteisellä ja tutusta arkirutiinista poikkeavalla matkalla.

Älä siis unohda itseäsi! Pakkaa mukaan myös omat herkutteluevääsi ja tilaa vaikka lasi viiniä. Lataa puhelimeen rentouttava soittolista tai äänikirja odottamaan sitä hetkeä, kun lapset vihdoin nukkuvat. Niskatyyny ja unimaski ja harjatut hampaat takaavat parhaan mahdollisen rentoutumisen.

Ihanaa matkaa!

Follow:
Share: