Ruoanlaitto lasten kanssa: eri ikäisille sopivia ruoanlaittopuuhia

ruoanlaitto lasten kanssa

Kaupallinen yhteistyö: Carrot Kitchen 

Kokemukseni mukaan ruoanlaitto lasten kanssa kannattaa! 

Kun lapsi saa olla mukana ruoanlaitossa, hän oppii arjen taitoja ja tutustuu erilaisiin ruoka-aineisiin. Saattaapa ruoka maistua pöydässäkin paremmin, kun sen valmistamiseen on itse osallistunut. On siis monessa mielessä ihan totta, että ruokakasvatus alkaa jo keittiöstä.

Tässä blogipostauksessa listaan hieman työtehtäviä, jotka sopivat eri ikäisille pikkukokeille. Jopa 1-2 -vuotiaan voi ottaa mukaan ruoanlaittoon! 

Kerron myös mainiosta Carrot Kitchen appista, lasten ikiomasta kokkauskaverista. Saan tarjota lukijoilleni myös 30 päivän ilmaisjakson Carrot Kitcheniin.

Carrot Kitchen opettaa ruoanlaittotaitoja ja innostaa kokkaamaan 

Olemme tutustuneet nelivuotiaani kanssa muutaman viikon ajan Carrot Kitchen appiin. Sovellusta suositellaan itsenäiseen käyttöön n. 6-13 -vuotiaille, mutta pienemmät voivat harjoitella kokkaamista perheen kanssa yhdessä helpoilla (yhden porkkanan!) ohjeilla.

Carrot Kichen pelillistää nerokkaalla tavalla ruoanlaitotaitojen oppimisen. Erilaiset haastetehtävät avaavat uusia reseptejä ja hahmoja. Tavoitteena on päästä uudelle tasolle kokkaamalla kiinnostavia reseptejä ja keräämällä pisteitä. 

Vanhemman näkökulmasta on upeaa, että reseptien yhteydessä mainitaan erilaiset ruoanlaittotaidot, joita reseptissä harjoitellaan. Ruoanlaitto on erilaisten tietojen ja taitojen kokonaisuus – kun on rakentanut itselleen hyvän perustan, on helppo soveltaa ja luoda uutta. Kokkaaminen voi siis yhtä lailla olla luovaa leikkiä! 

Ruoanlaitto lasten kanssa: taaperolle sopivia puuhia

Ruoanlaitto lasten kanssa: eri ikäisille sopivia ruoanlaittopuuhia

Seuraavassa jaottelen hieman sitä, mitä pienet lapset voivat puuhata keittiössä nimenomaan ruoanlaiton parissa. Jaottelu on karkea, havainnoi aina omaa lastasi ja sovella ohjeistuksia lapsen kehitystason mukaisesti. Mitä pienempi lapsi, sitä intensiivisemmin aikuinen on läsnä harjoittelussa. 

Keskityn nyt pienempien lasten tehtäviin, kuusivuotiaat ja isommat voivat alkaa opettelemaan kokkaustaitoja vaikka juuri Carrot Kitchen apilla itsenäisesti 🙂

1—2-vuotiaille ruoanlaitto on leikkimistä, tutkimista ja kokeilemista

Kaikista pienimmät lapset haluavat olla mukana arjen askareissa. Kannustan siihen, vaikka usein tuntuukin, että asiat saisi tehtyä helpommin ja tehokkaammin itse! Taapero voi istua keittiötason ääressä syöttötuolissa tai seisoa jakkaralla. Pikkuisille sopivia tehtäviä ovat esimerkiksi seuraavat: 

  • salaatin ja yrttien repiminen 
  • rieskoihin kuvioiden painelu haarukalla
  • juuresten peseminen juuresharjalla
  • hedelmien, marjojen ja kasvisten huuhtelu 
  • salaatin linkoaminen 
  • taikinan ainesosien kaataminen kulhoon ja sekoittaminen 
  • mausteiden ripottaminen 
  • pizzan täyttäminen
  • pullien voitelu ja raesokerin ripottaminen
  • vuoan voitelu
  • taikinan kauliminen ja piparimuotin käyttäminen 

34-vuotiaat harjoittelevat perustaitoja luovan leikin lomassa

Leikki-ikäiset pystyvät jo monenlaisiin tehtäviin. Erilaisten työvälineiden käyttö vaatii harjoittelua ja turvallisuuden takaamiseksi aikuisen läsnäoloa tarvitaan edelleen. 34-vuotiaat ovat usein tosi innokkaita apureita ja nopeita oppijoita, joten intoa kannattaa hyödyntää! 

Edellisten tehtävien lisäksi leikki-ikäiset voivat esimerkiksi: 

  • harjoitella kuiva-aineiden mittaamista mittakupeilla 
  • harjoitella laskemista reseptin ohjeen mukaan 
  • leikata pienellä veitsellä pehmeitä ruoka-aineita (tofu, nakit, hedelmät, marjat…)
  • puristaa limen mehua
  • paneroida eli pyöritellä kananmunassa ja jauhoissa vaikkapa kalafileet
  • käyttää valkosipulipuristinta
  • tehdä voileivän
  • käyttää (valvotusti) raastinrautaa vaikkapa omenan, porkkanan tai parmesanin raastamiseen
  • tehdä pieniä päätöksiä esimerkiksi pizzan täytteisiin, smoothien ainesosiin tai kakun koristeluun liittyen

56-vuotiaat vahvistavat taitoja ja tekniikoita

Lähestyttäessä eskari- ja kouluikää lapset ovat voineet kerätä jo kattavia kokemuksia ruoanlaitosta. Hienomotoriikkaa voi vahvistaa haastavammilla veitsitekniikoilla. On myös jännittävää tutustua erilaisten keittiökoneiden maailmaan. Turvallisuusasioita opitaan liittyen esimerkiksi keittiöhygieniaan, koneiden käyttöön ja kuumienkin ruokien valmistukseen.

Edellisten listojen lisäksi 56-vuotiaat voivat ainakin:

  • harjoitella erilaisten vihannesten kuorimista, pilkkomista ja paloittelua
  • koostaa salaatteja
  • rikkoa kananmunia
  • pyöritellä pullia tai sämpylöitä
  • seurata yksinkertaista reseptiä
  • suunnitella ja valmistaa itselleen välipalan
  • käyttää valvotusti blenderiä, sauvasekoitinta, sähkövatkainta tai muuta pientä keittiökonetta

Ruoanlaitto on luovaa leikkiä!

Ruoanlaitossa vuorottelevat mielestäni kaksi mielentilaa. Toisaalta seurataan tarkasti ja kurinalaisesti reseptiä, mittaillaan ja punnitaan – toimitaan siis insinöörimäisen tarkasti!

Toisaalta kokatessa on lupa myös kokeilla ja hullutella. On jännittävää kokeilla erilaisia raaka-aineita ja niiden yhdistelmiä. Lapsille helppoja luovuuden herättäjiä ovat esimerkiksi juuri pizzat, smoothiet ja erilaiset jälkkäri-annokset. Ja koristelu – sehän on taidetta.

Carrot Kitchen on todella mahtava, suomalainen sovellus. Ruoanlaittoon liittyvien tietojen ja taitojen oppiminen käy kuin itsestään. Vai miltä kuulostaisi aamupalaksi esimerkiksi marjoin ja strösselein kuorrutettu yksisarvisten kaurapuuro?

Reseptiikka on ikätasolle suunniteltua, ohjevideot opettavat lasta melkein kuin kädestä pitäen. Plussaa myös siitä, että (strösseleistä huolimatta) sovellus tarjoaa pääasiassa terveellisiä aamu- väli- ja iltapaloja.

Suosittelen tutustumaan Carrot Kitcheniin, nappaa siis 30pv ilmainen kokeilujakso tästä!

Follow:
Share: