Tekstissä lähteenä käytetty Minna Huotilaisen (2019) kirjaa Näin aivot oppivat. Suosittelen!
Musiikki ja lapset kuuluvat yhteen! Vastasyntyneen lohduton itku katoaa hellään tuutulauluun. Vauva heiluttaa helistintä ja riemastuu tuottaessaan uuden äänen. Kävelemään oppinut taapero hytkyy ja keinuttaa lanteitaan radiosta kuuluvan, rytmikkään musiikin tahtiin. Lapsella on sisäsyntyinen, voimakas kiinnostus ääniä ja musiikkia kohtaan. Tottakai näin on – luovathan äänet ja äänteet perustaa kielen kehitykselle ja puhumaan oppimiselle.
Vierastan taiteiden – musiikin, kuvataiteen ja ilmaisun – pelkistämistä oppimisen välineiksi. Taiteella on mielestäni tärkeä, itseisarvoinen tehtävä ihmiselämässä. Itselle luontaisen ilmaisumuodon löytäminen on ensisijaista. Osallistuminen taiteen maailmaan tarjoaa positiivisen väylän tunteiden, ajatusten ja mielipiteiden ilmaisuun erityisesti elämän haastavina ajanjaksoina, kuten murrosiässä. Osallistuminen voi olla yhtä lailla aktiivista (esimerkiksi soittamista tai piirtämistä) tai passiivista (esimerkiksi musiikin kuuntelua). Taide vaikuttaa tunteisiin, ja vaikkapa juuri musiikilla voi olla merkittävä rooli nuoren kasvun tukemisessa.
Musiikillista maailmaa aletaan rakentaa jo varhaisessa vaiheessa. Arkikäsityksiimme on erittäin tiukasti juurtunut ajatus “epämusikaalisuudesta”, jolle ei kuitenkaan tieteen saralla ole minkäänlaista näyttöä. Tieteen valossa epävireinen lauluääni, soittotaidottomus tai kömpelöt tanssitaidot ovat harjaantumisen puutetta, ei epämusikaalisuutta. Lahjakkuusmyytti kuitenkin elää ja voi pulskasti! Kasvattajan tehtävä on pyristellä irti omista ennakkokäsityksistään, havaita lapsen osoittama kiinnostus musiikin maailmaa kohtaan ja tukea innostusta oman toimintansa ja ympäristön avulla. Varhaislapsuuden musiikkikokemuksilla ja myöhemmällä musiikillisella harrastuneisuudella on – itseisarvonsa lisäksi – myös selkeitä, suotuisia vaikutuksia kehitykseen ja oppimiseen.
Pieni lapsi on musiikillisesti aktiivinen. Hän kokeilee erilaisia ääniä, kiljuu, huutaa, hakkaa, kolkuttaa ja heiluttaa tavaroita. Siis etsii ja löytää tapoja tuottaa ääntä! Kaikella tällä on tärkeä rooli puheen oppimisessa myöhemmin. Taaperoikäisenä lapsi saattaa silminnähden nauttia taputtamisesta, tanssimisesta, soittamisesta, loruttelusta ja laulamisesta. Musiikilliset aktiviteetit ovat kovaa aivotreeniä lapselle! Ne kehittävät monipuolisesti havaitsemistaitoja, tarkkaavaisuutta ja muistia. Esimerkiksi musiikkileikkikoulutoiminta yhdistää näitä kaikkia musikaalisia elementtejä mielekkääksi kokonaisuudeksi.
Varhainen kiinnostus musiikkia kohtaan voi istuttaa siemenen, joka juurtuu lapseen ja ilmentyy lapsuus- ja nuoruusiän musiikillisena harrastuneisuutena. Aivotutkimuksen kentällä musiikkia harrastavien lasten kognitiivisten taitojen kehityksestä on saatu varovaisia, mutta hyvin rohkaisevia tuloksia. On havaittu eroja esimerkiksi kielellisten taitojen kehityksessä, tarkkaavaisuudessa sekä toiminnanohjaukseen ja muistiin liittyvissä taidoissa musiikkia harrastavien lasten eduksi.
Me olemme olleet aktiivisia muskarikävijöitä siitä asti, kun Aatos oli neljän kuukauden ikäinen. Edelleen, vuosi eteenpäin, porskutamme mukana muskarijoukoissa! Tänä syksynä muskariin meneminen ja ryhmään liittyminen on ollut jännittävää. Se on näkynyt Aatoksessa hieman välttelevänä käytöksenä – tapojensa vastaisesti hän on ollut vakavana ja paikallaan, pyrkinyt pois muskaritilasta ja mennyt piiristä kauemmas salin taakse yksin istumaan. Yritän nähdä tämän käytöksen taakse ja ymmärtää, että uuteen tilanteeseen sopeutuminen ottaa aikansa. Kotona, tutussa paikassa Aatos kuitenkin nauttii niin kovasti musiikista, että uskon muskariharrastuksenkin alkavan taas rullaamaan.
Asuinalueellamme järjestetään myös leikkipuistojen toimesta erilaisia musiikki- ja lauluhetkiä. Olemme aktiivisesti ottaneet osaa myös puistojen toimintaan – mikä onni ja ilo, että tällaista matalan kynnyksen muskaritoimintaa järjestetään! Kannattaa ehdottomasti tarkistaa, tarjoaako kotikaupunkisi tämän kaltaista palvelua tai muita musiikkikasvatuksen muotoja.
Meidän koti on kokonaisuudessaan melko musiikillisesti aktiivinen – pianon pimputus ja kitaran rämpytys on jokapäiväistä äänimaisemaa. Itse kannan korteni kekoon lähinnä laulaa hoilottamalla, en niinkään kasvatusmielessä vaan ihan omana, luontaisena olemisen tapanani. Olen soittanut pianoa koko lapsuuteni ja nuoruuteni : välillä omasta motivaatiostani, välillä vähän jopa pakotettuna. Nykyään olen kyllä kiitollinen vanhemmilleni, etten saanut ihan pienimmistä vastoinkäymisistä lopettaa harrastusta. Nuorena kyllä pianotunneille meneminen joskus ärsytti.
Musiikki saa meillä arjen rullaamaan! Vaatteiden pukeminen sujuu jouhevammin, kun lauletaan ja tanssitaan. Ruokapöydässä suu avautuu lusikalle maagisesti samalla hetkellä, kun laulu alkaa. Epätoivon ja uhman hetkiin ei viitsi jäädä vellomaan, laulu saa mielen muuttumaan. Tutut sävelet lohduttavat, kun sattuu. Unilaulu merkitsee päivän viimeiset hetket ja muistuttaa nukkumaanmenosta. Välillä tuntuu, että ilman laulun voimaa olisin taaperoni kanssa täysin kädetön!
Musisoidaanko teillä kotona tai käyttekö lastenne kanssa muskarissa? Aiotteko yrittää ohjata lapsianne musiikkiharrastusten pariin? Itse en ihan vielä tiedä, mitä olen aiheesta mieltä. Kommentoihan omia ajatuksiasi täällä tai Instassa!
Lähteet:
Minna Huotilainen: Näin aivot oppivat. Ps-kustannus 2019.