Helpot joulukortit, joissa jopa vauva onnistuu

helpot joulukortit - jopa perheen pienimmät innostuvat ja onnistuvat!

Joulukorttitehtaat ovat selvästi käynnistyneet! Nyt jaetaan helppoja joulukortti-ideoita, jotka sopivat ihan jokaiselle – jopa perheen pienimmille taiteilijoille.

Vauvaikäinen tarvitsee toki apua ja tukea joulukorttipuuhissa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän aikuisen osallistumista tarvitaan. Näissä joulukorteissa näkyy kuitenkin lapsen oma kädenjälki – asia, jota kortin saaja varmasti arvostaa.

Sovella ideoita myös taaperolle ja leikki-ikäiselle. Kun lapsen hienomotoriikka kehittyy, hän voi osallistua useampaan työvaiheeseen itse. Lopulta kokonaisen kortin teko onnistuu itsenäisesti!

Kimaltavat joulupallokortit

helpot joulukortit - jopa perheen pienimmät innostuvat ja onnistuvat!

Tämän helpommaksi ei joulukorttien askartelu oikeastaan voi mennä. Pohjana käytetään lapsen maalausta, josta leikataan pyöreitä muotoja joulupalloiksi.

Vauvaikäiset voivat maalata värikylpytyyliin esimerkiksi syötävillä sormiväreillä.

Kun sinä ja lapsi olette valmiita, voit antaa lapsen kokeilla myös kaupan sormivärejä tai pullomaaleja. Vahdi kuitenkin, etteivät valmiit maalit eksy suuhun.

Jo alle vuoden ikäinen voi kokeilla erilaisia siveltimiä ja teloja maalin levittämiseen – todennäköisesti paras työkalu on kuitenkin edelleen omat sormet. Glitterin sirottamisesta nauttivat kaikenikäiset, eli kokeile jos uskallat!

Kuivuneista maalauksista aikuinen leikkaa pyöreitä muotoja esimerkiksi juomalasin tai kuvioleikkurin avulla. Joulupallot voi vielä liimata korttipohjaan ja piirtää kuvaan ripustusnauhan metallinhohtoisella tussilla – valmis!

Helpot joulukortit: lahjapakettikortti

Tässä helpossa joulukortissa on aivan sama idea kuin edellä olevassa joulupallossa. Lapsen maalaus leikataan lahjapaketin muotoon ja päälle liimataan kauniit lahjanarut. Sopivan sävyiselle korttipohjalle liimattu lahjapaketti on säväyttävä ilmestys!

Eräs ystäväni käytti taannoin tätä kissanpennun pehmoista kikhernevaahtoa alle puolivuotiaan lapsensa ensimmäisissä taidekokeiluissa. Tuloksena oli upea, kimmeltävä maalaus! Joulukorttihetki voi olla lapselle myös kiinnostava aisti-elämys.

Isomman lapsen kanssa korttipohjaksi sopii vapaasti toteutettu maalaus. Erilaisia vesiväritekniikoita kokeiltavaksi löydät täältä teksti- ja videomuodossa.

Koristellut joulukuuset

Joulukuusikortin koristelu oli oman poikani ensimmäinen askartelu n. puolitoistavuotiaana. Silloin käytimme valmiista vihreästä kartongista leikattua joulukuusen muotoa, johon liimasimme tarroja ja paljetteja. Lopputulos on niin söötti!

Helpoin joulukuusipohja on kolmion muotoinen. Koristeet voivat olla mitä vaan, mitä kotoa löytyy: pientä paperisilppua, rypistettyä silkkipaperia, pom-pom-palloja, paljetteja, tarroja, sormiväripilkkuja tai vaikka männyn neulasia!

Tämän joulukortti-idean saa helposti muunnettua kolmiulotteiseksi koriste-askarteluksi, kun tekee ruskeasta vessapaperirullan palasta kuuselle rungon ja asettaa kuusen runkoon tehtyihin viiltoihin.

Tontut töherryksistä

Helpot joulukortit - Leikki leikkinä

Tämä upea, nerokas idea löytyi Pienten lasten puuhia Facebook-ryhmästä. Siellä joulukorttikeskustelu on käynyt kuumana jo useamman viikon!

Aikuiseltakaan ei vaadita kummoisia piirustustaitoja, tai tämä voisi sopia hienosti pienemmän ja isomman lapsen yhteisaskarteluksi.

Sormenjäljistä helpot joulukortit

Sormen-, käden- ja jalanjälkikortit pitävät vuodesta toiseen pintansa pienten lasten askarteluissa. Sormenjälkikorteista innostuin itsekin! Mielestäni yksi tärkeä kortin kriteeri on, ettei se vaadi vanhemmalta kovin montaa leikkaa-liimaa-askartele-työvaihetta.

Kuva lainattu täältä, turvallisuussyistä en laita omia tai lapsen sormenjälkiä nettiin 🙂 Mutta miten ihana idea tällainen perheen yhteinen kortti!

Näissä porokorteissa aikuisen homma jää melko vaatimattomaksi – muutama viiva, silmä ja sarvi sinne tänne. Söpöjä nämä helpot joulukortit ovat joka tapauksessa! Itse jouduin aika paljon ohjailemaan suurpiirteisen taaperoni sormia, jotta saimme selkeitä sormenjälkiä aikaiseksi.

Joulukorttitekniikoita isommille

Postauksessa mainitsin muutaman simppelin kotitekoisen maalin, jotka sopivat jo vauvaikäisille. Vaahtomaali ja syötävä sormiväri ovat oikein kivoja vaihtoehtoja pienille. Isommille toki myös, mutta kun lapsi kasvaa niin vaihtoehtovalikoima laajenee huomattavasti.

Tässä postauksessa olen listannut kuusi ihanaa kortti-tekniikkaa taaperoikäisestä eteenpäin. Vaikka kyseessä on nimenomaisesti äitienpäiväkortit, voi kortti-ideoita tietysti soveltaa myös joulukortteihin ja leikata maalauksia lahjapaketin, joulupallon, tonttuhatun tai joulukuusen muotoon vain muutamia mainitakseni.

Ihania korttitekniikoita isommille lapsille – katso postaus!

Askartelun iloa ja tunnelmallista joulun odotusta!

Emma

Kiitos kun seuraat! Instagram // Facebook // Pinterest

Follow:
Share: