MILLAINEN ON HYVÄ LELU?

Usein puheissa ja somekeskusteluissa vilahtelee kysymykset ja mielipiteet siitä, millaisia leluja lapselle kannattaisi hankkia. Seuraavassa omia ajatuksiani siitä, millainen on hyvä lelu – niin käytännöllisyyden, lapsen kehityksen kuin ympäristönkin näkökulmasta.

Jossain kohtaa lelukeskusteluja tyypillisesti tulee esille se, ettei lapsi ensimmäisinä ikävuosinaan edes oikeastaan tarvitsisi leluja. Kotoa ja luonnosta löytyvä turvallinen materiaali riittäisi mainiosti maailman tutkailuun. Näin varmasti onkin. Monista kodeista leluja kuitenkin löytyy – ja paljon! Olen tiivistänyt omia hankintojani ohjaavat tekijät seuraavaan kolmeen kohtaan. Hyvä lelu on mielestäni:

1. TURVALLINEN
2. LAPSEN KEHITYSVAIHEESEEN SOPIVA
3. YKSINKERTAINEN

1. Turvallinen

Kaikkien leikkivälineiden lähtökohtana tulisi olla se, että ne ovat lapsen leikeissä turvallisia. Paras lelu on lapsen ikään ja kokoon nähden sopivan kokoinen, painoinen ja muotoinen. Se on myrkyttömistä materiaaleista valmistettu ja helposti pestävä. Tutustu esimerkiksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ohjeistukseen leluturvallisuudesta tästä .

2. Lapsen kehitysvaiheeseen sopiva

Leikit ja leikkivälineet valittaisiin ideaalitilanteessa juuri kehitysvaiheeseen ja oppimisen herkkyyskausiin sopiviksi. Simppelisti: liian helppo tehtävä on tylsä, liian vaikea tehtävä turhauttaa. Molemmat ääripäät johtavat leikin suhteen luovuttamiseen.

Kehityksen näkökulmasta ihannelelu olisi jotain, jolla leikkiminen vie lapsen lähikehityksen vyöhykkeelle (Vygotsky): jo saavutetun kehitystason ja mahdollisen seuraavan kehitystason välimaastoon. Lelu sekä vuorovaikutuksellinen leikki mahdollistavat toiminnassa onnistumisen. Onnistumiset motivoivat jatkamaan leikkiä ja oppimaan uuden taidon, jonka soveltaminen on mahdollista leikin ulkopuolellakin.

Tästä hyvä esimerkki on monelle tuttu muotolaatikko. Tietyssä kehitysvaiheessa lapsi kiinnostuu muotolaatikosta ja palikoista. Hän yrittää, erehtyy, ehkä välillä onnistuukin pudottamaan palikan oikeasta reiästä. Kiinnostus saattaa kuitenkin lopahtaa nopeasti. Leikkiessään ensin yhdessä aikuisen kanssa hän saa hellää ohjausta kohti toimivaa leikkiä: “Katso, minkä muotoinen. Se on kolmio. Missä on sama muoto? Käännä toisinpäin.” Onnistuessaan hän saa palkkion. Sisäinen motivaatio leikin jatkamiseen vahvistuu. Pikku hiljaa leikin sisällä lapsi oppii tunnistamaan palikoita vastaavat muodot ja suorittamaan tehtävän itsenäisesti. Vasta paljon myöhemmin taito heijastuu leikin ulkopuolelle kuvioiden ja muotojen tunnistamiseen!

Kun lapsi kasvaa ja kehittyy, muotolaatikon juju väistämättä häviää. Lelu on tehnyt tehtävänsä, kun kehitysvaihe on saavutettu eikä leikkiminen tarjoa enää haasteita. Lelujen ikärajasuositukset saattavat olla hyvä apuväline ostoksilla. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, pohjautuvatko ikäsuositukset lapsen kehitykseen vai turvallisuuteen (tai jopa ihan vastuun välttämiseen). Meillä on kotona muotolaatikko, jonka käyttöohjeissa mainittiin ikäraja +3 vuotta! Minimaaliset riskit arvioituamme todellakin otimme sen käyttöön jo alle yksivuotiaalla, ja nyt Aatoksen 1,5v kanssa se elää meillä kulta-aikaansa.

3. Yksinkertainen

Käsitykseni mukaan leikkivälineitä on kahdenlaisia: 1) leluja, joilla on määrätty käyttötarkoitus ja 2) leluja, joiden ulkomuoto ja rakenne jättävät käyttötarkoituksen avoimeksi ja näin mahdollistavat vapaasti luovan leikin. Käytetään nyt selvyyden vuoksi termejä strukturoitu ja avoin lelu. Kumpikaan ei ole toiseen nähden ylivertainen, vaan molemmilla on omat etunsa. Molemmissa tapauksissa lelu saa olla reilusti yksinkertainen, jotta leikille ja lapsen omalle oivallukselle jätetään tilaa.

Huomioni mukaan useat taaperoille suunnatut lelut ovat luonteeltaan hyvin strukturoituja ja rajoittuneita. Ne palvelevat silti tarkoitustaan jonkin (ennalta määritellyn) taidon ja kehitysvaiheen saavuttamisessa, joten niitä ei suinkaan ole syytä sivuuttaa. Esimerkiksi palapelit, muotolaatikot, hakat, pinottavat tornit, pujottelulelut, pelit ja soittimet ovat näitä strukturoituja leluja. Yksinkertaisuus on hyve, sillä lapsi voi keskittyen prosessoida vain yhden asian kerrallaan.

Koska kehitysvaiheet tulevat ja menevät, strukturoitujen lelujen elinkaari on väistämättä yhden lapsen kohdalla verrattain lyhyt. Siksi itse suosin ekologisia ja kestäviä – siis todennäköisesti puisia – leluja, jotka pysyvät hyvänä vuodesta toiseen ja ehtivät näin palvella lukuisten lasten leikeissä. Elektroniset lelut ovat monimutkaisia, muovisia ja käyttöiältään lyhyitä. Nappien painaminen oppimistehtävänäkin on varsin kyseenalainen, ja siksi rajoitamme esimerkiksi leikki-ipadin käytön vain erikoistilanteisiin eli automatkustamiseen, joka on meille ollut iso haaste.

Avoimien lelujen elinkaari on yhden lapsen käytössä pidempi. Meille on hankittu puisia, värikkäitä leluja nyt, kun Aatos on puolitoistavuotias. Oletan, että niillä leikitään vielä pitkälle kouluikään! Uskon niiden kestävän ehjinä ja säilyvän hyvänä tuleviin vuosiin. Esimerkisi sateenkaaren kaaret mahdollistavat aivan mahdottoman monenlaiset leikit – pinoamis- ja järjestelytehtävistä palloratoihin ja roolileikkeihin. Ne taipuvat kaikenlaisiin mielikuvitusleikkeihin ja herättävät eloon lasten villeimmätkin luovat ideat. Kasvottomat ukkelit ovat hyviä, koska ne toimivat leikeissä ihmisen kuvina mutteivät rajoita leikin luonnetta. Ukkeleita voi järjestellä erilaisiin ryhmiin, värien perusteella tai alustalle. Ne voivat olla leikeissä miehiä, naisia, lapsia, vihaisia, surullisia, iloisia, innostuneita tai mitä vain siltä väliltä.

katso myös: sateenkaarileikit

Lopuksi

Elämme yltäkylläisyyden täyttämässä maailmassa. Elämä keskittyy varsinkin kaupungeissa sisätiloihin, jolloin lapsille on hankittava kotiin paljon leikkivälineitä ja virikkeitä. Se on ymmärrettävää! Luonnonmateriaalit ovat kuitenkin lapsille aivan yhtä upeita ja kehittäviä leikkivälineitä kuin värikkäät, instagram-kuvissa tykkäyksiä keräilevät trendilelutkin. Metsä tarjoaa lapselle kaikki mahdollisuudet kehittävään ja tutkivaan leikkiin. Lapsi pärjää varsin hyvin ilman muovailuvahoja, limoja, palikoita ja sateenkaaria, kun saa upottaa kätensä lilluvaan mutaan, läiskytellä vesilammikossa, järjestellä kiviä, käpyjä ja oksia sekä maalata kalliota mustikan mehulla. Oikeastaan, luonnon tarjoamat lelut ovat lapsille juuri täydellisiä: turvallisia, aina kehitysvaiheeseen sopivia ja yksinkertaisia.

Hyvä ja kehittävä lelu voi olla monenlainen. Aina ei ole mahdollisuutta mennä metsään – mekin leikimme luonnonmateriaaleilla valitettavan harvoin. Leikkivälinehankinnoissani olen yrittänyt painottaa kohtuutta, ekologisuutta ja lelun oletettua pitkää elinkaarta. Haluaisin, että meillä opitaan rakentamaan luovia, mielikuvituksellisia leikkejä – tuottamaan itse, rakentamaan itse ja keksimään itse. Haluaisin, että leikit sisältäisivät paljon liikettä ja oivallusta.

Mitä sinä ajattelet aiheesta? Onko mielestäsi jotain must-leluja, joita kaikille lapsille pitäisi hankkia? Mikä omia leluhankintojasi ohjaa? Keskustelu jatkunee vilkkaana myös Instagramin puolella @leikkileikkinä!