Näin kasvatat lapsestasi luonnon ystävän

Ystävä on sellainen, jonka kanssa vietetään aikaa ja joka tunnetaan hyvin. Ystävää kunnioitetaan ja arvostetaan. Ystävälle halutaan hyvää.

Väitän: jokaisesta lapsesta pitäisi kasvattaa luonnon ystävä. Niin luonnon vuoksi kuin lapsen itsensäkin vuoksi.

Luontokasvatus on itsestäänselvyys – vai onko sittenkään?

Keväällä uutisoitiin laajasti, kuinka ihmisten luonnossa liikkuminen kasvoi räjähdyksen lailla koronaepidemian johdosta.

Kaupunkilaisilta kuitenkin unohtui käytöstavat, kun laskeuduttiin autosta kansallispuiston parkkipaikalle. Hesarin juttu on maksumuurin takana, joten referoin sen teille: ihmiset sikailevat luonnossa aivan käsittämättömillä tavoilla.

Suojellusta aarnimetsästä sahataan puu muutaman grillimakkaran takia. Remonttijätteet kipataan auton takaluukusta suoraan suolle. Kertakäyttögrillit viritetään väkisin, vaikka metsäpalovaroitus huutaa punaista. Niistetyt nenäliinat tippuvat vaivihkaan luontopolulle.

Etelän kansallispuistojemme koskemattomuus on illuusio. Valitettavasti ilman metsähallituksen työntekijöitä luonnonpuistomme olisivat käytännössä tuhottuja kaatopaikkoja. Herää kysymys – eivätkö ihmiset tiedä, vai eivätkö he vain välitä?

Myös tämän asian suhteen tulevaisuus on lapsissa. Luontokasvatus on avainasemassa, kun opetamme lapsiamme kunnioittamaan luontoa ja arvostamaan sen ainutkertaisuutta.

Miten siis käytännössä kasvatamme lapsistamme luonnon ystäviä?
luontokasvatus alkaa, kun lähtee ulos luontoon

Menkää ulos!

Kaikki alkaa tutustumisesta.

Luontoon tutustuminen voi olla varovaista ja vaivihkaista. Ei tarvitse olla heti ylimpiä ystäviä. Voi aluksi jännittää ja olla epämukavaa, pelottaakin.

Tärkeintä on viettää hieman aikaa yhdessä ja kuulostella tuntemuksia.

Jos ei kiinnosta lähteä karhunkierrokselle, voi ihan yhtä hyvin tehdä retken siihen pikkupusikkoon leikkipuiston takana.

Erilaisissa luontoympäristöissä toimiminen on usein lapsille luontaista. Tekemistä tulee keksittyä ihan itsestään: on tutkittava muurahaisten reittejä, poimittava posket täyteen mustikoita, kiivettävä korkeimman kallion huipulle luonnon temppurataa pitkin.

Jotkut lapset innostuvat, kun luontoretkestä tehdäänkin aarrejahti, ötökkätutkimusmatka tai muu jännittävä seikkailu.

Olet lapsellesi peili

Sinä olet lapsellesi kaikista arvokkain esimerkki ja kirkkain peili. Millaiseen peiliin lapsesi katsoo?

Sinä näytät, kuinka ystävän kanssa ollaan. Sinä näytät, kuinka ystävää arvostetaan. Pikkujutuilla on merkitystä!

Asenteella minä minä minä ei pärjää ystävien kanssa. Luonnossakin voi kuulostella ja havainnoida ensin. Eläimet saavat puuhata omiaan ja kasvit saavat kasvaa rauhassa. Kaikkeen ei tarvitse koskea eikä kaikkea tarvitse saada omaksi.

Jos sinulta tippuu pikkuroskia sinne tänne polun varsille, voit olla varma että lapsesikin oppii pitämään luontoa roskakorina.

Luontokasvatuksen perusjutut: opeta ainakin nämä

Muutamia perusasioita, jotka luonnossa liikkuvan tulisi ainakin muistaa.

  1. Kaiken, minkä jaksat kantaa luontoon, jaksat myös kantaa mukanasi pois. Piste.
  2. Otamme luonnosta vain tarpeeseen ja tarkoitukseen.
  3. Ystävyys on vastavuoroista.

Jokamiehenoikeudet on hyvä ohjenuora luonnossa liikkumiseen. Luontoystävyys ei kuitenkaan perustu ensisijaisesti lakiin, vaan molemminpuoliseen kunnioitukseen. Saamme luonnolta hyvää, teemme luonnolle hyvää.

luontokasvatus on vastavuoroista: saamme luonnolta hyvää, teemme luonnolle hyvää
Kuva: Paula Kuka (@common_wild)

Lapsen luontoyhteyttä voi vahvistaa vaikkapa rakentamalla linnunpöntön tai hyönteishotellin tai istuttamalla pölyttäjille mieluisia kasveja omaan puutarhaan. Kasvien kasvattaminen siemenestä näyttää lapselle konkreettisesti, miten luonto elää.

Myös luonnonmateriaalien parissa taiteilu ja askartelu on hyvää kasvuympäristöä lapsen vahvalle luontoyhteydelle.

Metsäemon blogista löydät ihania ajatuksia lapsen luontosuhteesta.

Lasta voi myös auttaa havainnoimaan, miten hyvää luonto tekee meille. Näytä siis kädestä pitäen:

Miten hyvä on olla metsässä sateen jälkeen.

Miten pehmeä on sammal vasten poskea, miten makealta maistuvat mökkitieltä poimitut metsämansikat. Miten lintujen konsertti kaikuu metsän siimeksessä.

Miten helppo on hengittää kannon nokassa istuskellessa, katsellessa vain rauhassa ympärilleen, tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

luontosuhde on lahja lapselle, luontokasvatus on yhdessäolemista

Ihania luontohetkiä kaikille!

Lintubongausta, metsämakoilua tai muita metsäretken puuhia vailla?

Follow:
Share: