Taikaliemen sekoittelu on maaginen tiedetutkimus

Uskallan väittää, että lähes jokainen lapsi rakastaa taikaliemen sekoittelua!

Erilaisten ainesosien paloittelu, murskaaminen, kaatelu, sekoittelu, hämmentely ja yhdistely oman mielen mukaan on mitä mainiointa leikkiä. Monenlaiset kädentaidot vahvistuvat samalla, kun lapsi uppoutuu omaehtoiseen, mielikuvitukselliseen tiedetutkimukseen.

Me järjestimme taikaliemen keittelyleikin yhtenä kauniina iltapäivänä olohuoneessamme. Leikkoruusut olivat nuupahtaneet, joten ne pääsivät mukaan leikkiin. Pääsiäisestä säilötyt värjätyt munankuorten palaset kaivettiin myös mukaan.

Miä kaadan! Miä kaadan! huusi taapero lukemattomia kertoja, kun hän kädet innosta viuhkoen sekoitteli pulppuavia, värikkäitä taikaliemiä.

Jos sää suosii, kokeilkaa taikaliemien keitoksia myös ulkona. Erilaisten luonnonmateriaalien etsiminen ja kerääminen tuo leikkiin liikettä ja aarteenmetsästyksen tuntua. Lisäksi leikkiminen voi olla hieman vapaampaa ja riehakkaampaa, kun ainesosien läikkymisestä tai yli tulvimisesta ei tarvitse huolehtia.

Tämä tiedetutkimus sopii muuten mainiosti taaperolle ja isommalle lapselle rinnakkain!

Taikaliemen resepti

Taikaliemi sekoitetaan tietysti erityiseen taikapurkkiin – esimerkiksi lasiseen säilykepurkkiin tai johonkin muuhun sopivaan, painavaan astiaan. Se ei kaadu eikä sitä kaadeta helposti. Ympäristö ja pinnat suojataan hyvin. Varaudutaan liemen kuplimiseen reilusti purkin reunojen yli.

taikaliemi tiedetutkimus: happo-emäsreaktion tutkimista

Taikapurkkiin tarvitaan pulppuava liemi. Liemi tehdään etikasta ja lorauksesta tiskiainetta! Lientä voi laimentaa vedellä, erityisesti jos taikalientä kokkaillaan sisätiloissa ja halutaan välttää pistävää etikan tuoksua. (Elintarvikevärein värjättyä) etikkaa voi kaataa lasipurkin pohjalle vaikkapa desin verran ja lisätä tarvittaessa. Jotta liemi kuplii ja pulppuaa, siihen lisäätään leikin tuoksinnassa salaista ainesosaa – ruokasoodaa.

Taikaliemen mausteet valitaan saatavilla olevista ja lapselle mieleisistä materiaaleista. Kaikki luonnonmateriaalit ovat mahtavia ja niiden ympärille lapsi voi kehittää tarinaa. Millaisia voimia taikailemeen lisäävät keltaisten kukkien lehdet, millaisia taikoja aiheuttavat pienenpienet taikakivet? Mitä tapahtuu, kun lisätään viisi tippaa mustaa väriä?

Me tosiaan käytimme leikkokukkien terälehtiä ja värjättyjä kananmunan kuoria – molemmat olivat jo matkalla biojätteeseen.

Suosittelen liemenkeittelijälle asianmukaisia suojavarusteita: kemiallisia reaktiota sisältäviin leikkeihin on syytä suojata lapsen silmät asianmukaisesti. Vaikka tuskin taikaliemestä sentään ilotulitusraketteja syntyy!

Taikaliemen keittely on tiedetutkimus parhaimmillaan

tiedetutkimus happo-emäsreaktio

Isommalle lapselle tarina on tärkeä osa tätä leikkiä. Leikkien tarinat kumpuavat lapsen omasta elämästä ja kiinnostuksen kohteista – yhtäkkiä taikaliemestä tuleekin Harry Potterin näkymättömyysjuoma tai dinosauruksen aamupala. Leikki on samalla tiedetutkimus, ja oppiminen tapahtuu huomaamatta.

Pienemmälle lapselle leikissä toistuvat toiminnot kaataminen, hämmentäminen ja ainesosien lisääminen toimivat uskomattomana motivaattorina. Ainakin meidän kaksivuotias Aatos rakastaa asioiden kaatamista kupeista toiseen. Kaatamistoiminto tulee hänelle ihan selkärangasta.

Oli se sitten leikeissä tai ihan arjen ajatuksena, että kaadanpa tämän maitolasin tähän keskelle lattiaa.

Tiedetutkimukset ja tutkimusleikit ovat parhaita!

Taikaliemen keittelyssä parasta on se, että leikki voi jatkua vaikka tästä ikuisuuteen. Kun etikka + tiskiaine -seokseen lisätään ruokasoodaa, liemi alkaa kuplia ja vaahdota. Tämä perustuu etikan ja ruokasoodan happo-emäs-reaktioon ja seoksen neutraloitumiseen.

Lisäämällä seokseen ainesosia vuorotellen, kemiallinen reaktio saadaan tapahtumaan aina uudestaan. Välillä voi lisätä elintarvikeväriä, välillä tiskiainetta (vaahtoa ja kuplia!).

Kuvista huomaa, että meidänkin taikaliemet vaihtoivat leikin aikana väriä ja muotoa useampaan kertaan. Leikki loppuu vasta silloin, kun yhdessä niin päätetään.

tiedetutkimus happo-emäsreaktio
tiede

Halloweeniksi kirjoittamani Noidan myrkkyliemi -reseptin yhteydessä olen avannut tiedetutkimuksen kemiaa hieman enemmän ja ideoinut, miten jatkaa happo-emäs-tutkimuksia. Pienen lapsiryhmän kanssa taikaliemen keittelyn saisi varmasti myös toimimaan – oi, mikä ihana ohjelma tämä olisi kesän keijukaissynttäreille!

Katso myös: taikapaperi eli ph-indikaattori punakaalista

Tykkäätkö sisällöstä? Voit tukea meitä tosi helposti, tykkäämällä sivusta Facebookissa tai seuraamalla Instagramissa. Kaikki ideat ilmestyvät myös Pinterestiin, jos etsit ideoita mieluiten sieltä. Suurkiitos, pieni teko sinulle on iso apu meille!

Emma

keijujen taikaliemen keittäminen on ihan mahtavaa puuhaa lapselle!
Follow:
Share: