Sihisevät jääpalat innostavat motoriikkatreeniin

sihisevät jääpalat haastavat hienomotoriset taidot

Ah mikä helle! Kokeiltiin ideaa, jonka bongasin Pienten lasten puuhia -ryhmästä Facebookissa. Nimittäin sihisevät jääpalat!

Kaksivuotiaan mielestä sihinää ja porinaa pitävät jääpalat olivat aivan mahdottoman hauskoja. Se toimii! Se toimii!

Minulla taas meni ainakin kaksi kahvikupillista leikkejä seuratessa. Samalla myhäilin tyytyväisenä, kun mietin minkälaisen hienomotoriikkatreenin Aatos oli huomaamattaan suorittanut.

sihisevät jääpalat haastavat hienomotoriset taidot

Jääpala-ideoista tuli mieleeni viime kesän mieluiset helleleikit, joissa pelastettiin jäätyneitä leluja. Kaikenlaiset vesileikit ovat varmoja hittejä, mutta tässä yhdistyy vaan niin monta hyvää asiaa: värit, jääpalat, pipetöinti ja kemiallinen reaktio. Toki sihisevien jääpalojenkin sisälle voisi vielä yllätykseksi piilottaa lelufiguureja.

Näin valmistat sihisevät jääpalat

Sihisevien jääpalojen tekeminen on helppoa ja se onnistuu myös jonkinlaisella mututuntumalla. Sihinä on happo-emäs-reaktio, ja sen saa aikaan tutut kaverukset ruokasooda ja etikka.

  1. Yhdistä jääpalamuottiin noin puolet vettä ja puolet ruokasoodaa. Lisää tippa elintarvikeväriä (jos haluat), sekoita kevyesti ja jäädytä.
  2. Valmista etikkaliuos sekoittamalla puolet vettä ja puolet tavallista etikkaa.
  3. Kun etikkaliuoksella valelee soodajääpaloja, saadaan aikaan ihana sihinä!
  4. Leikkikää säätilan mukaan sisällä pöydän ääressä tai ulkona vapaammin.
sihisevät jääpalat haastavat hienomotoriset taidot

Ruokasoodan ja etikan määrä määrittelee happo-emäsreaktion voimakkuuden. Itse tykkään käyttää 50-50 suhteella vettä ja etikkaa, jolloin reaktio on hillitympi mutta etikkaa ei kulu yhtä paljon.

Etikan tuoksu ei miellytä itseäni lainkaan, ja laimentamalla pääsee eroon myös hajuhaitoista!

Jääpalojen sulattaminen on hyvää hienomotoriikan treeniä

Kaikenlaisten välineiden käyttäminen on hyvää treeniä lapsen hienomotoriikalle. Hienomotoriset taidot ovat tärkeitä, mutta niitä on hyvä treenata stressittömästi, leikin kautta.

sihisevät jääpalat haastavat hienomotoriset taidot

Lapsen hienomotoriset taidot näkyvät arjessa. Eri välineiden käsittely luo perustan tarkoille, käden pienillä lihaksilla tuotetuille liikkeille, kuten

  • kirjoittaminen
  • piirtäminen
  • kymmensormijärjestelmä
  • työkalujen käyttö
  • käsityöt

…ja niin edelleen. Hyviä välineitä n. 2 vuotiaan (ja siitä ylöspäin) hienomotoristen taitojen harjaannuttamiseen ovat esimerkiksi erilaiset kynät, siveltimet, pipetit, pinsetit, lusikat ja kauhat sekä muut välineet joilla leikkiminen kiinnostaa lasta.

Suosittelen erittäin lämpimästi leikkeihin erilaisia pipettejä, joita voi ostaa apteekeista ja askarteluliikkeistä. Nämä värikkäät taaperopipetit ovat yksi parhaista ja eniten käytetyistä hankinnoistani: ne ovat helppokäyttöisiä eivätkä vaadi paljon puristusvoimaa.

Lisää treeniä?

Jos hienomotoriikan treenaus kivan tekemisen varjolla kiinnostaa, kaikenlaista askartelua kannattaa harrastaa monipuolisesti.

Pipetöintiin yksi lemppari-ideani on tämä pieni väritutkimus, joka upposi kaksivuotiaaseen aivan täysillä. Oi, ja myös pirskahtelevien sitruunojen pipetöinti oli niin ihanaa, että se täytyy toteuttaa uudelleen!

Mietin välillä, rakastavatko kaikki lapset pipetöintiä yhtä paljon kuin meidän Aatos. Toivottavasti kaikki saavat ainakin joskus kokeilla pipetöinnin riemua!

-Emma

Seuraa Leikki leikkinä: Pinterest // Facebook // Instagram

Follow:
Share:

2 Comments

  1. Anonymous
    August 20, 2020 / 10:12 am

    Onpa hauska idea! Tämän taidan toteuttaa heti huomenna lasten kanssa töissä. Kiitos vinkistä.

    • Emma
      Author
      August 20, 2020 / 10:13 am

      Kivoja leikkihetkiä sinne teille!