Taaperon uhma: Lahjonta, periksi antaminen ja muita keinoja selviytyä

Taaperon uhma! Se valtaa koko elämän ja on välillä niin raivostuttavan turhauttavaa, ettei sanat riitä.

Kun vastaus kaikkeen on ei ei ei ja aamu aloitetaan huutamalla sängystä minä haluan jätskiä NYT, niin ei paljon naurata. Tähän voi lisätä vielä irrationaaliset raivarit aiheesta en halua viettää juhannusta, kitaraa ei saa virittää ja kymmenen muuta harmistuksen aihetta.

Miten uhmasta selviää menettämättä järkeään?

Taaperon uhma on tärkeää, mutta silti rasittavaa

Juu, tottakai uhmalla on tärkeä tehtävä taaperon itsenäistymisessä.

Mutta eipä se muistu mieleen, kun toinen repii pelihousunsa väärin leikatusta kalapuikosta. Tai itkee selkä kaarella, kun pyöräilykypärä päässä ei voi mennä suihkuun.

Uhma on luonnollinen kehitysvaihe ja sen kanssa eletään lapsiperheissä niin kauan, kuin sattuma on korttejaan jakanut. Siksi arjesta on syytä uhmankin keskellä yrittää tehdä mahdollisimman vähän hermoja raastavaa. Tässä viisi vinkkiä tosielämästä!

1. ENNAKOI

Taapero voi tunnetusti vetää herneen nenään mistä vain taivaan ja maan välillä. Ennakointi ei siis tee autuaaksi. Olen kuitenkin yrittänyt systemaattisesti tunnistaa (ja vältellä) hetkiä, jolloin homma levähtää täysin käsistä. Kaivaisin käytännössä omaa kuoppaani, jos esimerkiksi kärryttelisin marketissa lelu- tai jäätelöhyllyn ohi – kierrän ne siis kaukaa.

Taaperon uhma on raskasta. Laske rimaa, niin elämä helpottuu.
Tässä ennakoin lapseni kauppakeskussekoilut lahjomalla hänet ranskalaisilla perunoilla. Hän mussutti rauhassa, minä tein tarvittavat ostokset stressaamatta.

Hyödyllistä on myös ennakoida sanoittamalla lapselle kaikenlaisia aikatauluja ja tapahtumia, jotta hän voi henkisesti valmistautua esimerkiksi lastenohjelman sulkemiseen, rannalta lähtemiseen tai siihen, että rasiassa olevat rusinat tulevat jossain vaiheessa loppumaan.

2. LAHJO HILJAISEKSI

Rusinoista puheenollen.

Varmaan vuoteen en ole poistunut kotoa ilman rusinapakettia käsilaukussa.

Liikenneruuhka, kassajono, yllättävä puhelu, keskittymistä vaativa tilanne – jos jotain pitää hoitaa, on täysin ok pitää lapsi hetken tyytyväisenä rusinoita mussutellen.

Korjaan – se ei ole vain ok, se on nerokasta! Tärkeintä on, että itsekin onnistut pitämään verenpaineesi kurissa. Näin säilytät resurssisi olennaisten asioiden hoitamiseen. Satunnainen rusinapaketti siellä täällä ei kaada kenenkään terveyttä.

Lahjuksen voi mielellään tarjota jo ennen hullunmyllyn alkamista, jotta lapsi ei välttämättä tulkitse kiukunsekaisen mylvimisensä johtavan herkkujen saamiseen. Hän pitää pikkutassuihinsa ilmestyneitä rusinoita ainoastaan iloisena yllätyksenä.

3. ANNA PÄÄTTÄÄ

Taapero on pieni ihminen, jolla on oma mieli. Taapero on tyytyväinen, kun hänellä on sanavaltaa omiin asioihinsa. Niin kuin me kaikki.

Parhaimmassa tapauksessa voitte arjessa nauttia jaetusta kontrollin tunteesta. Muutamia lemppareitani:

  • Kannatko sinä näistä kauppatavaroista vesimelonin vai vessapaperit?
  • Juostaanko vai kävelläänkö puistosta kotiin?
  • Otatko päiväunikaveriksi tänään mittanauhan vai siniset sandaalit?

4. ANNA PERIKSI

Tuohon edelliseen päiväunikaveriin liittyen. Taaperoilla tuntuu olevan mitä kummallisimpia mielihaluja ja päähänpinttymiä. Itse valitsen taisteluni ja ajattelen nykyään, että

kunhan kukaan ei vahingoitu, niin so what.
Taaperon uhma on raskasta. Laske rimaa, niin elämä helpottuu.
Tässä lapseni syö omenaviipaleita sohvalla Palomies Samia katsellen. Rauhallinen aamuhetki meille molemmille. Kaikin tavoin täysin fine!

Keppihevonen on tervetullut aamiaispöytään. Lähde hellepäivänä kumisaappaissa pyöräilemään. Ota kolme mittanauhaa unikaveriksi. Syö vaan mansikat kantoineen, jos siltä tuntuu.

Periksi antaminen ei todellakaan tarkoita sitä, ettei olisi sääntöjä.

Se tarkoittaa sitä, että oppii päästämään irti asioista, joilla ei ole väliä. Lapsi oppii myös oman kokemuksensa kautta, ettei ne mansikan kannat maistu kovin hyviltä. Eikä se keppiheppa enää teini-iässä istu ruokapöydässä – lupaan sen.

5. YMMÄRRÄ

Edellisten täsmävinkkien tavoite on, ettei turhautuminen niin usein eskaloituisi full-on itkupotkuraivareiksi.

Taaperon uhma ei kuitenkaan ole tukahdutettavissa, eikä se ole edes tarkoitus.

Kun tietää muutaman avainasian lapsen uhmaiästä ja itsesäätelytaidoista, on helpompi ymmärtää käytöstä ja suhtautua räjähtelyyn. Tiedon valossa uhmaa ei ehkä tule otettua niin henkilökohtaisesti.

Tässä lapseni leikkii rannalla koko vartalon peittämässä uima-asussa – siksi, etten jaksa käyttää energiaani koko kropan aurinkorasvaamisen aiheuttamaan säätöön ja kiukkuun.

Olet lapsesi kanssa samalla puolella. Te yhdessä kohtaatte kiukut ja raivarit. Sanoita tunteita, kerro että ymmärrät harmin, hengittele. Saatat löytää epätoivoisestakin tilanteesta huumoria, kun sanot ääneen mä ymmärrän, sua harmittaa kun et mahtunut pesukoneeseen.

Samalla puolella oleminen on tärkeintä.

Kun akuutti kiukku on pois, tehkää yhdessä jotain kivaa. Nauttikaa, naurakaa, leikkikää yhdessä, hellikää ja hemmotelkaa toisianne. Pahimmankaan uhmaiän aikaan elämän ei pidä olla pelkkää taistelua. Yhdessäolo tuo voimavaroja uhmasta selviämiseen – niin lapselle kuin aikuiselle.

-Emma

Jos tämä postaus osui ja upposi, niin sinua saattaa kiinnostaa myös miten rakentaa toimivaa puheyhteyttä lapseen.

Katso instagramista myös erittäin suositut postaukset “Yhteistyössä taaperon kanssa” ja “Taaperotietoutta“!

Follow:
Share:

1 Comment

  1. Jaam
    June 30, 2020 / 7:30 am

    Hyvää tekstiä. Ja tosiaan kiukut eivät ole vältettävissä. Välillä taapero ihan hakemalla hakee sitä riitaa. Liekö testaa omia ja vanhemman rajoja vai hakeeko väylää purkaa omaa tunnettaa räjähtämällä. Silloin ei mikään silottelu auta kun lapsi on vaan päättänyt että nyt tapellaan. Se muissa tilanteissa maailman ihanin jäätelö on pilalla jos äiti laittaa sen pöydälle eikä tuolille, jos äiti avaa paperia yhtään, jos äiti ei avaa paperia, jos sitä paperia ei saa itse siististi auki tai jos se on liian kylmää.
    Oma taktiikkani reagoida turhaan riidan hakemiseen on että tilanteissa joissa voin antaa periksi annan periksi ja toimin juuri niin kuin taapero ilmoittaa haluavansa. Jos hän sanoo että ei halua jätskiä vien sen pois jolloin lapsi yhtäkkiä huomaakin haluavansa sen ja sitten kelpaa vaikka miten tarjottuna. Jos taapero sanoo että ei halua syödä niin sanon että ei tarvitse että nostan lautasen pois kun saan itse syötyä. Ikinä ei vielä ole lapsi jättänyt tuon takia syömättä 😉 Tämä tietty vaatii että tuntee lapsensa ja tietää että lapsi normaalisti syö hyvin ja tietää myös että ei ole katastrofi jos lapsi oikeasti päättäisikin olla syömättä sillä aterialla mitään. Ei siis varmasti toimi kaikille.