Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy!
Äidiksi tulemisen jälkeen monet asiat näkee nyt hieman eri näkökulmasta. Hyvä esimerkki tästä on joulu ja jouluperinteet. Olen herännyt tarkastelemaan erityisesti perinteistä tapaa, jolla viattoman kuuloisen joulupukkisadun varjolla lapsia uhkaillaan, kiristetään ja lahjotaan toimimaan aikuisten haluamalla tavalla – siis hiljaa ja mukisematta.
Omien havaintojeni mukaan tämä päivitystä kaipaava kasvatuskeino pihisee hengissä erityisesti vanhemman väen mielissä. Oma taaperonikin on jo saanut kuulla marketin kassalla, tuntemattoman tädin suusta kehoituksen olla kilttinä joulun alla tonttujen tarkkaillessa. Siis anteeksi mitä! Mitä vaihtoehtoja puolitoistavuotiaalla lapsellani edes on kiltteyden sijasta?
Nyt nimien kirjaan merkitään taas, tuhma vai kiltti – ajatelkaas. Joulupukki matkaan jo käy!
Kaikki lapset ovat kilttejä. Käyttäytymisongelmat ovat aina seurausta jostain, ei lapsen perimmäinen luonne. Lapsi voi tehdä tuhmia tekoja, mutta lapsi ei ole tuhma. Saattaa kuulostaa semantiikalta tai viisastelulta, mutta ajatusero lapsen persoonan ja hänen tekojensa välillä on erittäin merkityksellinen. Kun lapsi toimii ei-toivottavalla tavalla, vanhemman olisi syytä pysähtyä ja pohtia: mistä tämä johtuu? Millainen tilanne on lapsen näkökulmasta? Millaisia tunteita löytyy toiminnan takaa? Miten voisin auttaa lastani selviämään tilanteesta?
Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee, niin joulupukki tietää saa kuka lahjat ansaitsee.
Jos marketin kassalla vastaan tullut täti haluaisi lapseni käyttäytyvän hyvin – siis perinteisen näkemyksen mukaan näkyvän muttei kuuluvan – hänen olisi pitänyt muotoilla kiltteyskehoituksensa hieman toisin. Miltä ajattelisit, jos lapsellesi sanottaisiin esimerkiksi näin:
“Muista tukahduttaa tavanomaiseen arkeen kuuluvat kiukun, turhautumisen ja surun tunteesi – tontut kirjaavat muistiin jokaisen raivarin ja lahjat vähenevät!”
“Älä vain päästä luontaista lapsen tutkijaluonnettasi valloilleen joulukuussa. Jos tutkiessasi rikot, sotket tai otat kielletyn esineet, saat lahjojen sijasta risuja vain!”
“Älä ilmaise omia mielipiteitäsi tai harjoittele neuvottelu- ja yhteistyötaitoja joulun aikaan. Sopeudu ja tottele hiljaa, muuten joulupukki ei tule!
Siis: ei itkeä saa, ei meluta saa, sopu on paljon mukavampaa. Joulupukki matkaan jo käy!
Harvassa ovat ne äidit ja isät, jotka todella jättäisivät lapsensa jouluaattona tyhjin käsin. Epäjohdonmukaisinta onkin uhkailla risukasalla, mutta pyörtää puheensa jouluaaton lähestyessä. Näin lapsi oppii, että edes joulupukki ja -tontut eivät osaa pitää rajoja.
Itkupotkuraivarit, sääntöjen opettelu, yhteistyön harjoittelu ja rajojen kokeileminen ovat arkisia asioita, jotka kuuluvat pienen lapsen elämään – oli joulukuu tai ei. Jatkuva kuumottelu ikkunan takana seuraavista tontuista saattaa johtaa siihen, että lapsi joutuu kohtaamaan tunteensa yksin. Ulkoisen palkinnon toivossa lapsi yrittää säädellä omia tunteitaan ja käytöstään, mutta liian suuret vaatimukset voivat johtavat epäonnistumiseen.
Joulun taikaa ei tarvitse lapselta anastaa. Aikuiset voivat tietysti olla leikkimielisesti mukana joulupukkisadussa, mutta kohtuudella. Se mikä on aikuiselle leikkiä, saattaa olla lapselle totisinta totta.
Hedelmällisintä on arjessa pyrkiä yhteistyöhön lapsen kanssa – lapsen persoonaa ja tunteita kunnioittavana aikuisena. Tunteita tulee ja menee, tunteita ja tarpeita heijastelevaa toimintaa tulee ja menee. Jokainen lapsi on jouluaattona lahjan arvoinen!
-Emma
Lue myös:
Taaperon uhma: lahjonta, periksi antaminen ja muita keinoja selviytyä