Itse tehty joulukalenteri jää mieleen ja muistoihin

itse tehty joulukalenteri voi sisältää sopivasti pieniä esineitä ja yhteisiä puuhia

Marraskuu viipottaa menojaan vauhdilla, nyt saa alkaa jo valmistautumaan jouluun! Kaupan joulukalenterin vaihtoehtoina on itse tehty joulukalenteri, joka on henkilökohtainen ja varmasti mieluinen vaihtoehto lapsille.

Lähestyvä joulu on Aatokselle jo kolmas, mutta ensimmäinen kun hän pääsee toden teolla puuhailemaan ja luomaan joulumuistoja. Hauskaa päästä luomaan yhteisiä perinteitä!

Kerron tässä postauksessa, mitä itse laitoin Aatoksen kalenteriin. Sen lisäksi näytän, mitä muita kivoja erilaisia tapoja täyttää kalenteri olen bongannut!

Instagramissa jaan muuten marraskuun alkuviikkoina myös ison listan yhteisistä joulupuuhista joulukalenteriin eli jos suunnittelet toiminnallista kalenteria – tule mukaan.

Erilaisia tapoja rakentaa itse tehty joulukalenteri

Olin ajatellut, että ompelen Aatokselle vuodesta toiseen kestävän pussukkakalenterin. Ostin jopa valmiiksi ihania joulunvärisiä nyörejä ja koristeita kalenteria varten – sitten kuitenkin törmäsin kauppareissulla tähän pahvikalenteriin Lidlissä ja olin ihan myyty. Niin söpö, kestävän oloinen ja reilun kokoinen kalenteri!

Täytin kalenterin vähän sekalaisella tyylillä – joitain pieniä Ryhmä Hau -hahmoja, muutama yhteinen joulupuuha, aamuisia aarteenmetsästyksiä, jouluherkkuja ja tarve-asioita sopivassa suhteessa. Postauksen kuvitus on pääosin Aatoksen 2020 -kalenterista.

Jos valmista joulukalenteripohjaa ei ole, voi itse tehdyn kalenterin rakentaa vaikkapa vessapaperirullista joulukuusen muotoon tai pienistä kierrätyslahjapusseista. Suuressa oksassa roikkuvat pussukat ovat erityisen ihanan näköisiä, ja niissä konkretisoituu hienosti päivien vähentyminen sekä joulun lähestyminen.

Joulukalenterin voi rakentaa myös joulusukkaan tai Elf on the shelf -tyyppisesti. Elf on the shelf -idea on minusta hurjan veikeä: tonttu keppostelee ja löytyy joka aamu eri paikasta uuden viestin, tehtävän tai palkinnon kanssa.

Pilko joulukalenterin lahja pieniin osiin

Kiva ja ekologinen idea on ottaa yksi isompi lahja / tehtävä ja jakaa se joulukuun päiville omiin luukkuihinsa. Näin joulukalenterista muodostuu myös eheä kokonaisuus, joka huipentuu jouluaattona. Meillä jujuna toimi nämä kierrätettynä hankitut Ryhmä hau -hahmot kulkuneuvoineen.

Tässä muutama kiva idea:

Lorupussi

Lorupussi-joulukalenterista paljastuu joka päivä jouluinen kuva ja runo. Lopuksi runokortit kootaan lorupussiin, joka säilyy muistona. Joulurunoja ja -loruja löytyy varmasti netistä pilvin pimein, mutta ihanat ja vinkkaamisen arvoiset ovat Kuura-ketun jouluiset riimittelykortit. Myös Iidan matkassa -blogista löytyy suloinen, tulostettava joululorupussi.

Rakentelusarja tai lelusetti

Lapsen kiinnostuksen kohteiden ja iän mukaan on aika kiva idea valita jokin rakentelusarja tai lelusetti, joka täydentyy joulukuun aikana kokonaiseksi. Vaihtoehtoja on monia – esimerkiksi Legot, Duplot, Playmobilit, Schleichit, junarata, Little people ja Sylvanian families tulevat itselle mieleen ensimmäiseksi.

Palapeli

Palapeli on oikein mainio ja motivoiva idea, joka tosin vaatii vähän suunnittelua vanhemmalta. Olisihan kiva, että joulukalenterista paljastuvat palapelin palat osuisivat yhteen ja kiinnostus näin säilyisi.

Pienoismaailma

Jos teillä on kotona tapana rakentaa jonkinlainen joulun pienoismaailma, on aivan valloittava idea rakentaa se pala palalta joulukalenterin muodossa! Ensimmäisenä päivänä vähän tekolunta pohjaksi, seuraavana päivänä pieni mökki, sitten joulumaisemaan metsän eläimiä ja tonttuja asustelemaan, jouluvalot koristeeksi.. Olen nähnyt ainakin Rustassa tosi paljon ihania joulumaailman osia, mutta DIY-materiaaleilla ja olemassa olevilla koristeillakin pärjää pitkälle.

Pieniä yksittäisiä joulukalenterin täytteitä

itse tehty joulukalenteri voi sisältää sopivasti pieniä esineitä ja yhteisiä puuhia

Olen napannut vuosien varrella aika monia pieniä ideoita, jotka sopivat joulukalenterin täytteeksi. Listaan tähän muutamia ja Instagramissa sitten vielä kattavan listan! Joulukalenterin pussukoita voi täyttää vaikkapa:

  • pienillä leluhahmoilla ja pikkuautoilla
  • pinneillä ja ponnareilla
  • tarroilla tai kiiltokuvilla
  • pastilleilla, rusinoilla tai herkuilla
  • sukilla ja alusvaatteilla
  • värityskuvilla
  • heijastimella
  • muovailuvahalla ja muoteilla
  • pienillä askartelutarvikkeilla

Aineettomat ideat joulukalenteriin

Materiaa monet lapset saavat jouluna yllin kyllin ja oikein ihana vaihtoehto onkin aineeton itse tehty joulukalenteri. Mitä jos luukuista paljastuisikin jotain jouluista, yhteistä tekemistä joka päivälle? Tässä muutama kiva idea aineettomaan joulukalenteriin.

Aarteenmetsästystä luukkuihin, joihin yllätys ei mahtunut.
Satukalenteri ja kirjakalenteri

Monet kirjat ovat koostettu joulukalenterin muotoon 24 luvusta tai pienestä tarinasta. Tärppejä esimerkiksi Rosmariini ja Joulun taika, Ihan täysi tonttu! -joulurunokirja, Neposen joulu ja vuoden uutuus Pandakaksoset joulun jäljillä.

Superidea on myös lainata kirjastosta 24 (jouluista) kirjaa, paketoida ne ja pitää joka päivä yhdessä pieni satuhetki.

Kehukalenteri

Kehukalentereja olen käyttänyt opettajan työssäni paljon ja ne ovat aina olleet erittäin suosittuja. Ideana on se, että joulukalenterin luukusta paljastuu joka päivä yksi nimi, jolle sinä päivänä pidetään kehuhetki.

Kehukalenterin voisi kyllä aivan hyvin toteuttaa myös kotona perheen kesken, jolloin jokainen saisi useamman kehupäivän. Kehukalenterissa erityisen hyvää on se, että lapsille joulukalenteri on sekä antamista että saamista. Joulu on myös antamisen juhla!

Satuhierontakalenteri

Satuhieronta rauhoittaa ja rentouttaa. Törmäsin aivan ihanaan Oranssia-blogin Hiiri Hiirusen satuhieronta -joulukalenteriin, josta on pakko vinkata! Pienet satuhierontahetket ja suloiset sadut ovat tärkeitä vanhemman ja lapsen yhteisiä hetkiä. Joulukalenterin avulla voi tosi matalalla kynnyksellä lähteä kokeilemaan satuhierontaa.

Jouluisia puuhia

Huh, vilskettä riittää jos valitset puuhajoulukalenterin! Joulukalenteriin voi ja kannattaa piilottaa yhteisiä joulunaluspuuhia, joita sitten joulukuussa toteutetaan. Palaan vielä kattavan joulupuuhalistan kanssa, mutta joulukalenterissa voisi olla esimerkiksi:

  • pipareiden leivontaa
  • kuusen koristelua
  • metsäretki
  • jouluvalojen ripustamista
  • lahjakeräykseen osallistuminen
  • jouluelokuva
  • joulupukille kirjoittaminen
  • joulukorttiaskarteluja

Joulukorttiaskarteluun ideoita löydät tosi kivasti ihan täältä Leikki leikkinä -blogistakin. Kurkkaa taiteilu-osioon ja valitse mieleinen tekniikka kokeiltavaksi – esimerkiksi kivoja ovat sokerimaalaus, monotypia, suolamaalaus, marmoripaperi, silkkipaperimaalaus ja taikapaperi punakaalista. Eri ideoita voisi sijoittaa myös eri luukkuihin!

itse tehty joulukalenteri voi sisältää sopivasti pieniä esineitä ja yhteisiä puuhia
Tule mukaan ideoimaan ja inspiroitumaan!

Ison osan näistä ideoista olen bongannut Pienten lasten puuhia FB-ryhmästä, kiitos keskustelijoille <3 Jos et vielä ole mukana, niin lämpimästi tervetuloa! Ryhmä on kasvanut viime aikoina hirmuisesti ja kivoja ideoita satelee. Varmasti keskustelu jatkuu vilkkaana näin joulunalusaikaan – niin joulupuuhista, -askarteluista kuin -lahjoistakin.

Instagramissa Leikki leikkinä -blogia ja meidän elämää voi seurata nimellä @leikkileikkina. Kiva kun luit postauksen, toivottavasti sait vinkkejä oman näköisen joulukalenterinne rakentamiseen!

Follow:
Share: